Oikein puhdistetut jätevedet ehkäisevät järvien rehevöitymistä ja sinilevien lisääntymistä

Jätevesilaki on osa ympäristönsuojelulakia, jolla pyritään ehkäisemään järvien rehevöitymistä ja muita ympäristöhaittoja.

Jätevedet ovat harmaita ja mustia vesiä. Harmaat vedet sisältävät eloperäistä jätettä, joka päästessään vesistöön kuluttaa vedestä happea ja heikentää vedenlaatua. Suurin osa jäteveden fosfori- ja typpiravinteista tulee virtsasta ja ulosteesta eli mustista vesistä. Ympäristöministeriön mukaan fosfori on Suomen vesistöjen kannalta haitallisin rehevöittävä ravinne. Lisäksi käymäläjätevesiä sisältävän käsittelemättömän jäteveden fosforipitoisuus on noin tuhatkertainen ja typpipitoisuus noin satakertainen verrattuna luonnontilaisiin pintavesiin.

Järvien rehevöityminen aiheuttaa sinilevän runsastumista. Jätevesiremontilla jokainen voi vaikuttaa järvien rehevöitymiseen. Kuva; Ivan Bandura

Järvien rehevöityminen aiheuttaa sinilevän runsastumista. Jätevesiremontilla jokainen voi vaikuttaa järvien rehevöitymiseen.

Wavinin valmistamat ja markkinoimat tuotteet vaikuttavat positiivisesti ympäristön hyvinvointiin. ISO 14001- ympäristösertifikaatin mukaisen ympäristöjärjestelmämme olemme sertifioineet yli 15 vuotta sitten, helmikuussa 2003. Tämä on tärkein ympäristöarvomme, jota pyrimme määrätietoisesti tuotekehitystyössämme edistämään. Wavinin BioKem® -pienpuhdistamot ovat ensimmäisinä Suomessa täyttäneet CE- merkinnälle asetetut vaatimukset sekä läpäisseet Suomen Ympäristökeskuksen järjestämän testauksen jätevesien puhdistustuloksista. Lisäksi Labko® BioKem 6 EN saavutti jo vuonna 2011 TM Rakennusmaailman testissä testatuista puhdistamoista parhaat puhdistustulokset.

Mitä järvien rehevöityminen aiheuttaa?

Järvien rehevöityminen johtuu ravinteiden lisääntymisestä. Erityisesti mustien vesien sisältämät fosfori- ja typpiravinteet edistävät järvien rehevöitymistä, kun järveen tulee enemmän ravinteita kuin mitä sieltä poistuu. Itämeressä typpi on merkittävin rehevöitymistä rajoittava minimiravinne, sisävesistöissä merkittävin minimiravinne on fosfori. Minimiravinne tarkoittaa ravinnetta, jonka saatavuus rajoittaa kasvien ja levien kasvua.

Biologian ja maantiedon opettajien liiton mukaan järvien rehevöityminen aiheuttaa:

  •  veden samentumista
  •  vesikasvien lisääntymistä, rantojen umpeen kasvamista
  •  sinilevän runsastumista
  • kalanpyydysten limaantumista ja särkikalojen lisääntymistä
  • happikatoa, joka tappaa kaloja talvella
  •  tietyt eliölajit häviävät, kun elinympäristö muuttuu karusta ravinteikkaaksi.

Maaseudun Tulevaisuus on uutisoinut tutkimuksesta, jonka mukaan rehevöitymisellä on merkitystä myös vesistön linnustoon. Suurin vesien rehevöitymisen aiheuttaja on maatalous, mutta myös omalla toiminnalla on merkitystä luonnonsuojelulle. Vesistöjen rannoilla olevasta asutuksesta tulee myös vesistöjä rehevöittävää kuormitusta.

Tutkimuksen mukaan pesimäalueiden rehevöityminen ihmistoiminnan myötä vaikuttaa kielteisesti kannankehitykseen. Kuva: Ruth Ochoa

Tutkimuksen mukaan pesimäalueiden rehevöityminen ihmistoiminnan myötä vaikuttaa kielteisesti vesilintujen kannan kehitykseen.

Jätevesiremontti suojelee luontoa

Jätevesien ympäristövaikutukset voivat tuntua vähäisiltä omaa kiinteistöä ajatellen.

Koko Suomessa kyseessä on noin miljoonan asukkaan ja noin puolen miljoonan kesämökin jätevedet. Ympäristöministeriön mukaan vesistöön kohdistuvasta fosforikuormituksesta reilu kymmenesosa on Suomessa peräisin haja-asutuksesta. Ei siis mikään pieni jätevesimäärä!

Jätevesiä käsittelemällä saadaan vesien rehevöityminen hidastumaan ja jopa estettyä kokonaan. Samalla lieventyvät asuinympäristön ja rantojen käyttöä vähentävät hygieeniset haitat. Nykyisen jätevesilain mukaan perustason jätevesien puhdistusvaatimukset ovat orgaanisen aineksen osalta 80 prosenttia, kokonaisfosforin osalta 70 prosenttia ja kokonaistypen osalta 30 prosenttia. verrattuna haja-asutuksen kuormitusluvan avulla määritettyyn käsittelemättömän jäteveden kuormitukseen. Puhdistusvaatimukset vaihtelevat kunnittain. Voit tutustua tarkemmin vaatimuksiin Jätevesioppaan avulla.

 

Jos omistat kiinteistön tai esimerkiksi mökin haja-asutusalueelta, sinulla on vuoden 2019 lokakuuhun asti aikaa uudistaa jätevesijärjestelmäsi uuden jätevesilain vaatimalle tasolle. Uudistettu jätevesiasetus koskee ennen vuotta 2004 rakennettuja haja-asutusalueen mökkejä tai omakotitaloja, jotka sijaitsevat pohjavesialueella tai enintään 100 metrin päässä rannasta.

Tutustu Wavinin tuotevalitsimeen ja ota rohkeasti yhteyttä, autamme mielellämme saattamaan kiinteistösi jätevesiasiat jätevesilain vaatimalle tasolle. Vielä ehdit tehdä jätevesiremontin ennen joulua!