Haja-asutusalueita koskevan jätevesilain siirtymäaika päättyy lokakuun lopussa.
Jätevesiasetus koskee kiinteistöjä, jotka on rakennettu ennen vuotta 2004, ja jotka sijaitsevat alle 100 metsiä rannasta. Monella kesämökin omistajalla on nyt kiire käynnistää jätevesijärjestelmän remontti.

Toukokuussa selviää, kuinka moni kiinteistö tarvitsee jätevesiremontin
Yle uutisoi asiasta tänään, ja muistuttaa, että enää vaatimuksissa ei kuitenkaan ole kevennettävää, vaan nyt kiinteistöjen omistajien on laitettava jätevesijärjestelmät asetuksen vaatimaan kuntoon.
Ylen tietojen mukaan Ympäristöministeriöllä ei ole tarkkaa lukua siitä, kuinka moni asetuksen alainen kiinteistö on vielä uuden jätevesijärjestelmän tarpeessa. Asiaa selvitetään parhaillaan ja tietoa odotetaan toukokuussa.
Ympäristöneuvos Saara Bäck muistuttaa Ylen jätevesiasetuksesta kertovassa uutisessa, että nyt on tärkeintä, että kiinteistöjen omistajat selvittävät, koskeeko lainsäädäntö heidän kiinteistöään. Tämän tiedon saa helpoiten selville ottamalla yhteyttä kuntaan, jonka alueella kiinteistö sijaitsee. Oikean jätevesijärjestelmän valinnassa auttaa myös Tuotevalitsin.