Vain murto-osa kesämökeistä ehditään remontoida ennen siirtymäajan päättymistä – jos remontti on tekemättä, ota yhteyttä kuntaasi remonttisuunnitelman kanssa
Nykyinen jätevesilaki on ollut voimassa vuodesta 2017. Laki edellyttää, että alle 100 metrin päässä vesistöstä tai pohjavesialueesta olevien mökkien jätevesijärjestelmät täyttävät uuden lain vaatimukset lokakuun loppuun mennessä.
– Pari vuotta sitten voimaan astunut laki oli hyvä muutos edellisiin lakiversioihin. Nyt ei jätevesienkäsittelyä katsella kiinteistön näkökulmasta vaan henkilömitoitukseen mukaan, Wavinin aluemyyntipäällikkö Mika Pikkusaari sanoo.
Vuoden 2004 jälkeen rakennetun mökin jätevesijärjestelmää ei tarvitse uusia
Alle 100 metrin päässä vesistöstä tai pohjavesialueella sijaitsevan mökin pitää täyttää puhdistusvaatimus 31.10.2019 mennessä. Näitä tapauksia on ympäristöministeriön mukaan Suomessa 98 000.
Jos kesämökki on rakennettu vuoden 2004 jälkeen, ei jätevesijärjestelmälle todennäköisesti tarvitse tehdä mitään, mikäli perustason vaatimukset on otettu huomioon jo rakentamisvaiheessa.
– Asiakaskohtaamisissa on saattanut tulla yllätyksenä, että remonttia ei tarvitsekaan tehdä. Siksi kannattaa aina ottaa yhteyttä kuntaan ja ammattitaitoiseen suunnittelijaan, joka osaa kertoa, mikä tilanne on oman kiinteistön osalta.
Ensin neuvontaa, sitten toimintavelvoite ja lopulta uhkasakko
Yle uutisten mukaan uuden jätevesilain myötä kolme neljäsosaa kiinteistöistä vapautui määräaikaan sidotusta kunnostusvelvoitteesta. Yli 100 metrin päässä rannasta seisovien kiinteistöjen pitää kunnostaa jätevesijärjestelmänsä vain isojen remonttien yhteydessä. Määräpäivää ei näille remonteille ole asetettu.
Ylen mukaan kuntien virkamiehet pyrkivät vaikuttamaan jätevesiasioihinsa myöhään heränneisiin haja-asutusalueen asukkaisiin ja kesämökkiläisiin ensisijaisesti neuvonnalla. Hankalille tapauksille voidaan asettaa toimintavelvoite, jota voidaan tehostaa uhkasakolla. Näihin keinoihin lähdetään kuitenkin vasta, kun mikään muu ei tehoa.
Tuotevalitsin auttaa valitsemaan jätevesijärjestelmän!
Kirjoittaja: Tatu Piiparinen, asiakaspalveluinsinööri